Puolueet nähdään suurina ideologisina liikkeinä. Minulle puolue on työkalu, jolla jonkun asian toteuttaminen on helpompaa ja todennäköisempää kuin olemalla järjestelmän ulkopuolella. Yrittänyt maailmaa muuttaa olen ja suuni avannut ainakun siihen on tilaisuus tullut; Oli pöydän toisella puolella sitten pressa tai pappi.

Työkalut valitaan tarpeen mukaan, joskus on kyse hienosäädöstä ja joskus isommasta remontista. Kuten olen yrittänyt vaalit 2008 sivuilla sanoa: Oulun Kaupungin meno ei minua miellytä kaikilta osin! Tarvitaan isompaa selkänojaa niiden muuttamiseen, mutta myös vastuullista rahankäyttöä että investoinnin maksajien eli kaupunkilaisten rahat ei mene hukkaan. Siinä sitä onkin yhtälöä kerrakseen. Katsotaan miten käy, yrittää ainakin meinaan.
Ai niin miksi valitsin Kokoomuksen? Se on iso peluri Oulussa ja olen saanut viimeisten viikkojen aikana enemmän aikaan kuin järjestelmän ulkopuolella vuosiin. Eikä ne Kokoomuksen arvot kovin kaukana omista ole, paitsi hiukan Naton osalta. Teema työmies sopii hyvin minulle sillä kaikki jotka minut tuntevat tietävät minun käyttävän lausetta "en minä mikään johtaja ole, työmieshän minä".
